Stop Motion , iMovie ja Garageband -sovelluksista sekaisin!

Maailma on täynnä ihmeitä! Madot makoilevat sateen jälkeen asvaltilla, idut työntyvät mullasta valon vakuuttamina ja perhonen lentää kevyesti olkapäältä ilmaan. Miten lapsi tarkkailee maailmaa, mitä hän ihmettelee ja näkee? Mikä on hänen tarinansa ja kuinka voi kuvat kertoa enemmän kuin tuhat sanaa.

Stop Motion -sovellus, kuten monet muut vastaavat kuvasarjoista videon kokoavat sovellukset, on taas yksi riemastuttava tapa antaa lapsen ajatuksille, mileikuvitukselle ja havainnoille kanava tulla näkyväksi.

Toteutustapoja on lukuisia. Lapset voivat piirtää sarjakuvan ja miettiä, miten liikerata etenee kuvasta toiseen, he voivat valokuvata legoja, nukkeja, nalleja tai vaikka muovieläimiä, ja luoda oman videon leluistaan tai muovailla hahmoja omaan stop motion -elokuvaansa.

Esimerkeissä käytin Stop Motion -sovellusta ja siirsin valmiin videon iMovieen, jossa lisäsin tekstit ja ääniraidan, joka oli itse loihdittu Garagebandilla.

Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet täyttyvät, lapsi saa olla tuottaja ja tekijä ja iloita onnistumisestaan!

Postikorttimatkailua tai matkapäiväkirjan laatimista

Matka halki Ruotsin, Pohjoismaiden, Suomen maisema-alueiden tai vaikka Euroopan pääkaupunkien. Mitä onkaan opittavana, voi muutamaa sovellusta sekoittamalla lähteä ikimuistoiselle mielikuvitusmatkalla kaukaisiinkin kohteisiin luokkahuoneen uumenista. Tarvitaan vain tietoa, taitoa, laitteita ja innostusta.

Suunnitteluakin tarvitaan toki. Mikä on oppimisen tavoite? Miten lapset toimivat? Mitä TVT-taitoja heillä on hallussa, mitä laitteita on käytettävissä, paljonko aikaa ja miten työ ohjeistetaan? Mukavaa oppimistilannetta on innostava suunnitella. Varsinkin kollegan kanssa, kuten tätäkin prosessia suunniteltiin yhdessä Tommi Nurmen ja Pertti Kuosmasen kanssa.

”Postikortit maailmalta” on helppo tapa tallentaa luonnontieteen, kulttuurin, uskonnon ja kuvataiteen teemoihin liittyviä oppimiskokonaisuuksia. Ohessa helppo resepti kokonaisuuden toteuttamiseen.

Tarvitaan

Sopiva määrä IPadeja, mielellään one to two, mutta one to four toimii myös!

Photo Chop Pro -apps, tai muu soveltuva sovellus

Nettiyhteys tai omia matkakuvia maailmalta

Drawing Pad -app, jos mahdollista taustojen luomiseen itse

Hattuja, huiveja, aurinkolaseja ja muuta mahdollista rekvisiittaa

Oppimisen tavoite

Innostusta ja luovuutta

Ohje

Lapset etsivät cc-haun avulla netistä matkakohteista kuvia, joissa he vierailevat. Kuvat tallennetaan kuva-albumiin. Lapset poseeraavat asiaankuuluvasti roolivaatteissa ja kuvaavat toisiaan. Asennot mietitään kunkin matkakohteen taustaan sopivaksi. Photo Chop pro – sovelluksella omat poseerauskuvat liitetään taustoihin. Jos nettiyhteyttä ei käytetä, lapset voivat tuoda omia maisemakuvia kotoa ja ne kuvataan iPadilla taustakuviksi, elleivät jo ole sähköisessä muodossa. Valmiit kuvat poseerauksineen tallennetaan kuva-albumiin ja kootaan IMoviella tai Replay -sovelluksella matkakertomukseksi. Toki kuvat voi liittää BookCreatorilla luotavaan sähköiseen matkakirjaankin! 

Kaikki on kiinni tavoitteesta!

http://youtu.be/W7HOgWrLgvw

Innostavaa ja hauskaa, moneen kertaan olen kokeillut niin aikuisten, lasten kuin nuortenkin kanssa. Aina ikäluokkaan, oppimissiältöihin ja kokonaisuuteen soveltaen. Ja taas luokkahuoneen rajat avautuvat ja laaja-alaisen osaamisen tavoitteet toteutuvat!

MATIKKAA MONELLA MENETELMÄLLÄ

Matematiikan oppimiseen on olemassa paljon innostavia ja hyviä sovelluksia. Oheisen videolinkin kautta pääset tutustumaan hyödyllisiin matikkasovelluksiin, jotka tukevat alakoulun oppimista.

Oppimisen tukena sovellukset ovat mainio lisä! Matikan oppimisen perustana tulee olla konkreettiset havainnot ja monipuoliset menetelmät, sovellusten avulla oppimista voi vahvistaa ja kerrata.

https://m.youtube.com/watch?v=gqSv9nZsvdk

Hei, näytä miten teit sen! Replay!

Mainio sovellus oman toiminnan kuvaamiseen tai vaikka jonkin prosessin esittämiseen. Oivallinen myös oppimisprosessien arvioinnin kuvaamiseen, kuten havainnollistamaan, miten kuvataiteen työ syntyi tai miten saunakauhan valmistusvaiheet etenivät.

Sovellus nimeltä Replay, helppokäyttöinen app, joka vastaa hiukan Photo Storya toimintaominaisuuksiltaan. Sen avulla voi valokuvista luoda kuvatarinan teksteineen ja musiikin kanssa.Mihin kaikkeen Replay sopii? Ideoille rajana on vain taivas, mutta mieleen juolahtaa muutamakin esimerkki:

– rannan kasvit, metsän marjat, niityn kasvit, pihan puut, puutarhan sato, kotimetsän sienisato

– miten kasvi kasvaa -kuvahavaintoesitys

– lähialueen liikennemerkit

– sanaleikkien esittelyä, adjektiivit, substantiivien, verbit kuvin ja sanoin

– käsityöprosessin esittely

– luokan oppilaiden esittely

– oman perheenjäsenten esittely

– arkiaskareet

– päivän ruokavalion esittely

– taide-esittely

– viikon säähavainnot

– talven, kevään ym merkit ja niin edellen!

Oppilas tallentaa prosessin kuvina, tai kuvaa kohteessa esimerkiksi kasveja. Hän valikoi parhaat kuvat esitykseen, miettii oikeat kuvatekstit tai nimet, jos kyseessä on kasvien tms esittely, sekä valitsee musiikin.

Jos prosessia haluaa syventää, voi kuvat muokata ensin esimerkiksi Adope Photoshop Express -sovelluksella.

Kannattaa tutustua. Sovelluksen lisäosat maksavat 0,89e, mutta sovelluksessa tulee pari-kolme ilmaista kuvakehystoimintoa, joiden varaan kuvaesityksen voi rakentaa. Jako onnistuu niin kuvavalikkoon tallentamalla, kuin jakamalla sosiaalisessa mediassa.

 

Mitä oppilaan täytyy osata?

Käyttää iPadin kameraa, kuvavalikkoa ja Replay-sovellusta, sekä opetella tallennus Replay-sovelluksella.

Ei muuta kuin omppuhillon tekovaiheiden esittelyvideosta nauttimaan!

 

 

Musiikki, mielikuvat, melodia, movement = Musavideo!

Hollihaan koululla ja Mäntykankaalla syntyi tiistaina ja keskiviikkona melkoisesti musavideoita. Holihaassa kokeilimme, mitä yhden musatunnin aikana voi saada aikaan iPadilla ja seuraavilla työohjeilla:

”Kännykkää saa käyttää, kun valitsette ryhmässä tai parin kanssa biisin, joka sykähdyttää tällä hetkellä. Miettikää kuitenkin se uusiksi, sillä tänään teet biisin musavideon uusiksi. Käyttäjää iPadia ja sieltä iMovia tai jotain muuta teille tuttua sovellusta. Aikaa on tunnin loppuun. Biisitkin voi laulaa tai sovittaa sinne itse.”

Tarkoituksena oli saada oppilaat virittäytymään yhdessä tekemisen ja luomiseen heille tutun musiikin kautta. Kolmen musiikintunnin jälkeen oli vain positiivista sanottavaa kokeilusta. Joka ryhmässä syntyi tulosta ja eräs ryhmistä sai jatkaa vielä oman opettajan tunnilla töitään. Videoista tuli nuorten näköisiä, hyvin aitoja ja kerrassaan ihania!

 

Mäntykankaalla työskentelin 4A -luokassa kolmen tiiviin tunnin ajan. Opetin alkuun iMovien ja GarageBandin käytön. Molemmat sovellukset olivat uusia oppilaille. Verkkoyhteyden pätkimisen vuoksi keräsin lapset ympärilleni ja näytin appsit yhdeltä padilta ja samalla ohjeistin työskentelyyn. Ryhmä sai säveltää oman musiikin, olihan kyseessä musiikkiluokka, ja kuvata siihen sopivan musiikkivideon. Puhuimme tyylilajista ja mahdollisista kuvausideoista. Opetin sovellusten käytön siten, että samalla tein oman minimusavideon ja lapsia nauratti, kun soitin mitä sattui ja lisäsin videokuvan iMoviessa nopeutettuna niin, että sain erään luokan oppilaan puheen kuulostamaan pikkuoravilta.

Ryhmät alkoivat vauhdilla ideoida. Tuntien kuluessa opastin ja ohjeistin sovellusten saloihin. Väillä osa puuskahti, ettei osaa tai ei GarageBandi toimi, mutta kaikista haasteista selvittiin. Oppiminen saakin haastaa! Kerran hain kutosella oppilaan apuun, koska tiesin heidän käyttäneen GarageBandia paljon enemmän kuin mitä itse! Ja apu tuli kuin apteekin hyllyltä.

Saatiin lisättyä tahteja, kopioitua raitoja ja vedettyä GarageBandin valmiit musaraidat iMovieen. Oppilaiden töistä tuli todella hienoja. Lasten sävellykset olivat vaikuttavia, musiikin opiskelutausta kyllä näkyi! Mutta myös musavideoissa oli ajatusta ja ideaa. Olin aivan puulla päähän lyöty tasosta! Ja kaikki tehtiin vain kolmessa tunnissa. Riemastuttavaa! Turha lienee mainita, että oppimisympäristönä oli koko koulu pihaa myöten.

Onnellisten oppilaitten Halsua ja loistava Lohtaja!

Oman kotipaikan erinomaisuuden korostaminen on lapsen identiteetin kannalta tärkeä. Kun oppilaat tarkastelevat kotipaikkaansa arvostavin ja parhaat puolet näkevien silmin, se vahvistaa myös sitä käsitystä, kuka minä olen ja ennen kaikkea mistä olen kotoisin. Myös opetussuunnitelmassa ohjataan oman kotiseudun tuntemiseen. Ja mikäs on parempi tapa, kuin learning by doing!

Halsualla ja Lohtajalla lapset saivat tehdä omasta kotikunnastaan videot.

Lohtajalla lapset jalkautuivat koulupäivän aikana kuvaamaan ja haastattelemaan paikkakunnan kiinnostavia kohteita ja -ihmisiä. Hyvin rohkeasti lapset jututtivat niin kauppiasta, opettajia kuin muita paikkakunnan työntekijöitä. Ja ylpeys ja ilo omasta kotipaikasta heijastui myös haastateltavien vastauksista.

 

Halsuan vitosluokka oli jo koonnut valmiiksi Drop Boxiin läjäpäin kuvia niin Halsuan kauniista kohteista, kuin lasten kotipiiristä, kuten sikalasta suloisia possukuvia. Näistä kuvista oppilaat kokosivat kukin oman Halsuaa esittelevän esittelyvideon iMoviella. Oppilaat osasivat käyttää Drop Boxia, ja kun saimme verkkoyhteydet kaikilla toimimaan, työt luistivat sutjakkaasti.

Luokanopettaja Päivi oli niin ylpeä oppilaittensa tuotoksista, että esitteli opettajanhuoneessa kaikille onnistuneita videoita. Oli todella ihana seurata sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja hyvää mieltä, mikä heijastui opettajien katsoessa lasten tuotoksia. Kyllä sitä saa olla omasta paikkakunnastaan vain ylpeä! Ja erityisesti lapsista!

Learning languages!

 

In Kiviniitty secondary school 31.3. was an interesting day for using iPads for learning english and swedish. Five groups had a change to try student centered learning. Using tablets at school was not familiar to students, but the technology obviously was! It only took 5-10 minutes each class for me to teach how to use apps.

It’s so important to practise everyday english/swedish. Out of school we need our ability to use foreign language in creative ways and with gourage and selfesteem. And it is cruciall to be able to write and speak what you have on your mind.

By using tablets students have easy access to e-studing material, for e.x Khan Academy. But students can also deepen their learning ability as much as they want. Why to make all students fill the same exercises on books, when the understanding of using language can easily be bonded in to a interesting task by using tabs and student own motivation grows because the given task is motivating! And they start to use dictionary and ask the right way to write something because the task they are doing is needed to be written or spoken correctly. The true and lasting learning happens by learners on interest! That’s simply the truth we teachers need to accept! Even writing this blog as the age of 39 makes me motivated about the proper use of English SO MUCH more than any task in any work book ever. Way would it be different with teenagers or children?

Each group had only one hour time, because of the curricilum. In Kiviniitty secondary school one group of 7th graders made storybooks about teasing in 7th grade for sixth graders.

Books were made by StoryMaker in English. One group of 9th graders made advertisements about an excellent thing or place by using Pages. Both groups did work very well.

The group that made stories about teasing had also swedish lesson and there we let them make small videos by using iMovie about the story they just created, but now in swedish.

7A  practised how to use GarageBand in creating songs and the last group on that monday had.   2h to use iMovie to make a small video about international issues.

It is totally up to the teacher how we let students learn!

 

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 245 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: